Vaarunhovin ympäristö

 

LUONTO

Vaarunhovi sijaitsee Korpilahden Raidanlahdessa, Oittilan kylän kupeessa, eli niin sanotulla Korpilahden Vespuolella. Vespuoli on tunnettu sahdistaan, hyvistä juhlista sekä tottakai Maapuolen ja Vespuolen yhdistävästä kaunottaresta, Kärkistensalmen sillasta.

Kuten Keski-Suomessa muutenkin, Vaarunhovin läheisyydessä kohoaa useita korkeita vuoria, jotka halkovat Päijännettä ja häkellyttävät kauneudellaan niiden rinteille nousevia. 

Vaarunhovi onkin saanut nimensä läheisten vuorten, Vaarunvuorten, mukaan, joiden juurella kaunis pappilamme sijaitsee.  

 

KULTTUURI

Vaarunhovin ja yleisestikin Korpilahden läheisyydessä sijaitsee kaksi UNESCOn maailmanperintökohdetta, Struven ketjun mittauspiste Oravivuorella sekä Petäjäveden vanha kirkko. Kohteissa vierailee vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä.  Oletko sinä yksi heistä ? 

Hovimme on myös musiikin ystävän lempipaikalla, sillä pihastamme ei ole Himoksen tapahtumiin tai Jyväskylän festareille matkaa kuin puolisen tuntia! 

 
 

KULTTUURI

Urheilusta ei voi puhua tällä seudulla ilman Neste Rallya! Oittilan EK ajetaan aivan Vaarunhovin pihapiirissa, joten lentäviltä kiviltä ja pakoputken pörinältä et voi välttyä vieraanamme.