Vaarunhovin pihapiiri

 

Vaarunhovin pihapiiriin kuuluu päätalon ja rantasaunan lisäksi useita muita rakennuksia sekä laajoja nurmikenttiä, joita voimme hyödyntää tilaisuutesi toteuttamisessa. Vaarunhovi kattaa nykyisellään noin kolmen hehtaarin alan. 

Pihapiiristä voit löytää alkuperäisen aitan, maakellarin sekä rantasaunan lisäksi myös grillikatoksen sekä tansseihin soveltuvan ladon. Pappilaan on kuulunut aiemmin myös tien toisella puolella näkyvä kivinavetta. Naapurista löytyy myös kaunis puinen kappeli, jota voi yhä käyttää erilaisiin hengellisiin tilaisuuksiin. Kappelin varauksia hoitaa Jyväskylän seurakunta. 

Turha jäädä siis sisälle, varsinkaan aurinkoisena kesäpäivänä! 


 

AITTA

Tonttimme tienpuoleisessa laidassa sijaitsee 1900-luvun alun aittarakennus, joka on toiminut vuosien saatossa niin päätalon pakarina kuin majoitusrakennuksena. Rakennus on tarkoitus remontoida takaisin majoituskäyttöön vuoden 2018 aikana, jolloin pihapiirissämme pääsee majoittumaan niin juhlapari kuin -väkikin.  

  •  Tilat enintään 10 hlö vuoden 2018 lopussa.
 

TANSSILATO

Mitä olisikaan kesähäät ilman latotansseja ? Pihapiirimme kaunis punainen lato tulee vastaanottamaan kesäiltojen valssaajia heinä-elokuulta 2018 lähtien. Tanssikengät siis jalkaan ja ulos! 

  • Tilat 30-50 tanssijalle kesällä 2018.
 
 

GRILLIKATOS

Nokipannukahvia, kenttälounas tai yksinkertaisesti nuotiolla paistettua makkaraa... herahtiko vesi kielelle ? Mitäs jos yhdistäisit kokous-, koulutus tai muuhun tapahtumaasi happihyppelyn ruoan pariin?  Tonttimme alarinteeltä löydät ison katetun grillikatoksen, jossa voit tehdä ruokasi itse tai me teemme sen!

  • Katosta kiertävillä penkkiriveillä tilaa ainakin 50 hengelle.
 

LUONNONSUOJELUALUE

Vaarunhovin tontilla on oma luonnonsuojelualue tontin etelälaidassa. Alue on suojeltu erityisesti liito-oravan ja valkoselkätikan vuoksi, mutta kiinteistöllä liikkuu kyllä moni muukin eläinystävämme.  Luonnonsuojelualue sijaitsee tanssiladon ja rantasaunan välittömässä läheisyydessä. 

Tule hengähtämään alueelle ja nauti koskemattoman luonnon rauhasta.