Oheispalvelut

Haluamme auttaa sinua järjestämään unohtumattoman tilaisuuden, johon voi kuulua myös muutakin kuin Vaarunhovin tilat ja tarjoilut.
Käytämme apunamme paikallisia palveluita ja yrittäjiä.



Kukat ja tilojen somistaminen

Apunamme toimii korpilahtelainen Päivänsini, joka toimittaa tilaisuuteen kuin tilaisuuteen upeat kukat ja asetelmat.  

 

Kauneudenhoito

Jäikö hääkampauksen teko viime tinkaan tai haluaisitteko ennen Jyväskylän yöelämään siirtymistä laittaa hiukset kuntoon? Ei hätää! Naturally Lucky:n hiusmuotoilija Marjaana Kokki tulee paikan päälle tekemään upeat kampaukset ja meikit. Vieläpä ekologisesti!

Majoitus

Vaarunhovilla ei toistaiseksi ole omia majoitustiloja, mutta voimme tarjota ryhmille majoitusta yhteistyökumppaniemme kautta.


Naapuristamme Mutasen leirikeskukselta löytyy majoituskapasiteettia noin viidellekymmenelle hengelle, jota täydennämme etsimällä ryhmällenne mökkimajoitusta lähialueilta. Voimme hoitaa majoitusten sopimisen puolestanne, jolloin voitte itse keskittyä tilaisuutenne suunnitteluun. 

 

Kuljetukset

Mikäli olette kyytiä vailla, voimme auttaa etsimällä tarpeisiinne soveltuvan kulkupelin.

Siirtymiset kirkolta Vaarunhoviin tai pikkujouluista keskustojen humuun onnistuvat saumattomasti yhteistyökumppaniemme avustuksella.

Koulutus ja ryhmäytyminen

Mikäli kaipaatte sisältöä tapahtumiinne, oma yrityksemme Tiira Events voi auttaa. Olemme erikoistuneet erilaisiin toiminnallisiin menetelmiin, ympäristökoulutukseen sekä uuden innovointiin ja palvelujen kehittämiseen.

Mikäli saavutte kauempaa, voimme tarjota ohjelmaa myös matkanne ajaksi esimerkiksi erilaisten harjoitusten ja ryhmätöiden avulla. Näin pääsette heti kiinni päivän aiheeseen orientoitumisen, ideoinnin tai vaikka ryhmäytymisen avulla.

Yhteistyökumppaniksi ?

Olemme uusi toimija Korpilahdella ja haluamme jatkuvasti verkostoitua. Näin ollen meillä on haku päällä ja etsimme jatkuvasti uusia yhteistyökumppaneita lähialueeltamme.

Mikäli sinulla on jotain tarjottavaa meille ja vieraillemme, ota rohkeasti yhteyttä ja me olemme sinuun yhteydessä!